Nyt kun olen taas ruvennut neulomaan enemmän ajattelin pikkaisen kartoittaa, mitä kaikkia lankoja sitä on tullut säilöttyä nurkkiinsa. Yksi laatikko ikivanhoja jämälankoja on vielä läpikäymättä, kun on tuo homma hieman haasteellista 1½-vuotiaan apulaisen kanssa. Säilytyslaatikoitakin pitäisi hommata lisää, kun ei olemassa oleviin saa millään mahdutettua koko varastoa. Neulottavaa on siis ihan riittävästi ja suurimmalle osalle läpikäydyistä langoista on jopa ihan suunnitelmakin olemassa, mitä niistä pitäisi tehdä.
Työn alla oleva sukkaprojekti etenee mukavasti. Kaikki kolme paria sukkia on neulottuna ja langat pääteltyinä. Enää on koristelut jäljelle, joista ensimmäinen pari on jo aloitettu. Lisäksi aloitin myös yhden uuden työn, tällä kertaa itselleni, kun sukkien valmistuttua kaipasin jotakin "aivot narikkaan" neulottavaa, mitä voi tehdä samalla kun telkkaria katselee. Noiden sukkien koristelu ja pistelytyö, kun vaativat pikkaisen enemmän keskittymistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti